Olemme Ylä-Savon ammattiopiston opiskelijoita, jotka ovat matkalla helmikuussa 2014 Euroscola-tapahtumaan Strasbourgiin. Tapaamme EU-parlamentissa muita eurooppalaisia nuoria ja jaamme heidän kanssaan ajatuksia Euroopan tulevaisuudesta.

Tässä blogissa kerromme suunnitelmistamme ja itse matkasta. Päivittäjinä toimivat matkaan osallistujat.

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Samassa hotellissa espanjalaisia euroscolalaisia!

Jee! Strasbourgissa ollaan ja samassa hotellissa on espanjalaisia lukiolaisia, jotka ovat tulossa samaan Euroscola-päivään. Täällä hotellin aulassa, jossa päivitän blogia, kuuluu iloista juttelua suomalaisten ja espanjalaisten nuorten kesken. Olipa huonoa suomea tuo lause! Tapasimme tänä aamuna toisen ryhmän opettajista kanssa ja päätimme lähteä perjantaina yhtä matkaa parlamenttiin, kun selvisi, että olemme samassa tapahtumassa. Kivaa tämä kansainvälistyminen!

Matkan kohokohtia tähän mennessä ovat nuoriso-osaston mielestä olleet yleensä se, että ollaan ulkomailla, ratikkaseikkailut, shoppailu ja suklaamuseo. Hotelli on jees, siisti huoneistohotelli lähellä ratikkalinjoja. Kävellenkin kyllä kaupunkiin pääsee, sen teimme heti päivän aluksi. Kävimme ihmettelemässä upeaa Notre Dame -katedraalia ja keskustan superkalliita kauppoja. Onneksi myös halvempaa löytyy. Seikkailimme ratikalla ja bussilla suklaamuseoon. Siellä se vasta kallista oli, mutta onneksi meille oli järjestetty yllätykseksi taikuri :)

Huomenna tapaamme Hannu Takkulan ja käymme kiertoajelulla, jolla oli tarkoitus käydä jo tänään, mutta myöhästyimme etsiessämme paikkaa. Lähdimmekin sitten suoraan suklaamuseoon.

Terveisin Hanna Moi, ope, joka on tarkistanut kaikkien olevan talossa. Nyt pääsee itsekin nukkumaan...

4 kommenttia:

  1. Kello on muuten 10 yli 10 illalla eikä 13.08!

    VastaaPoista
  2. Mahtava homma! Saatteko liitettyä kuvia tähän blogiin? Meinaan, että olisi kiva nähdä ryhmäkuva EU-lippujen liehuessa taustalla:) T: Kirsi P

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että olette päässeet mukaan kansainväliseen tunnelmaan! Oikein mukavaa ja antoisaa perjantai-päivää koko porukalle! Vähän on kade... Jospa sitä suklaata maistellaan sitten täälläkin loman jälkeen? Terkkuja, Eeva Liisa.

    VastaaPoista
  4. En ole saanut lisättyä kuvia, sori! Juutisen Raunille lähetin meilitse, jospa hää lissää ne koulun sivuille.

    VastaaPoista